Matkustin pääsiäisenä Valenciasta Andalucíaan. Muutto takaisin Suomeen häämötti jo, joten päätin viime hetkellä yrittää hiukan tutustua maahan, jossa olin asunut lähes kaksi vuotta mutta matkustellut häpeällisen vähän.

Nopeat junat olivat jo täynnä, joten pyhiinvaeltajanne oli otettava bussi maaseudun halki. Kun auto körötteli oliivilehtojen läpi ja kuljettaja levitteli käsiään muiden tienkäyttäjien holtittomille ohituksille, oli aika kaivaa muistikirja esiin ja miettiä, mitä Espanjan-vuosista oli jäänyt käteen. Nyt muutaman päivän viiveellä naputtelen näitä ajatuksia sähköiseen muotoon.

Ensin helpot havainnot: kannatti käydä. Olen oppinut paljon influenssarokotteista, niiden valmistamisesta, valmistajista ja viranomaissääntelystä. Olen kerryttänyt hiljaista tietoa siitä, miten kansainvälistä public-private-hanketta kannattaa (ja ei kannata) ohjata. Olen saanut uusia ystäviä: en kovin monia mutta sitäkin parempia. Kieltäkin opin, ja ehkä, paremman sanan puutteessa – kärsivällisyyttä?

Sateinen pitkäperjantai kului linja-auton penkissä ja väliasemien kelmeissä odotushalleissa. Viimein illansuussa Córdobaan saavuttaessa tunnelma muuttui. Pilvipeite repesi ja ilta-aurinko kultasi talojen katot. Sisäänajotietä reunustivat hyvin hoidetut puistot, joissa lapset leikkivät ja parit kävelivät käsi kädessä. Astuessani ulos linjurista (ja tämä on jo vähän liikaa) kaksi valkoista kyyhkyä lehahti jalkojeni juuresta lentoon ja laskeutui ruusujen koristamalle suihkulähteelle. Córdoba oli maaginen.

Kaupungin historia oli esillä kauniisti sekä katukuvassa että pienissä fiksusti toteutetuissa museoissa. Vuosisatojen aikana roomalaisten, maurien, kristittyjen ja juutalaisten vaikutteet ovat kietoutuneet kaupungissa yhteen niin, että niitä on paikoin vaikea erottaa toisistaan. Kulttuurit ovat taistelleet mutta myös eläneet rinnakkain. Tunnetaan hyvin, että Euroopan viettäessä pimeintä keskiaikaa antiikin kulttuuriperintöä vaalittiin ja uusia tieteen ja taiteen läpimurtoja tehtiin juuri islamilaisessa maailmassa, mutta Córdobassa muslimit ja kristityt myös jakoivat tietojaan mm. lääketieteen ja farmasian alalta. Tämän ymmärtäminen veti jopa hiukan herkäksi. Muistutus Euroopan historian monimuotoisuudesta tekee hyvää aikana, jolloin muukalaisvihamielisellä retoriikalla voitetaan vaaleja.

Córdoba v. 949: Bysantin keisarin lähettämä munkki lahjoittaa kalifi Abd Al-Rahman III:lle kappaleen Dioskorideen De materia medicaa.

Yhteistyön teemat ovat eurooppalaisessa projektissa työskennellessä olleet usein mielessä. Mitä on laadukas yhteistyö toisaalta eri maiden kansanterveystoimijoiden, toisaalta monikansallisten hankkeiden ja verkostojen tai julkisen ja yksityisen sektorin välillä? Tämän kaksivuotisen ajalta leikekirjaan kertyi sekä hyviä että huonoja esimerkkejä. Potentiaalia yhteistyöhön olisi enemmän kuin käytännössä toteutuu. Paikoitellen taloudelliset eturistiriidat tai yleinen nurkkakuntaisuus tulevat laadukkaan tieteen ja eurooppalaisten veronmaksajien edun tielle. Toivoa on silti.

Saatan palata aiheeseen myöhemmin. Juuri nyt ajankohtaisempaa on paluu synnyinmaahan, kevät ja nurkan takana odottavat uudet seikkailut.

Sevilla: Näkymä kirkontornista.
Pääsiäiskulkueet kokosivat kaupunkilaiset kaduille.
Lopulta oli aika palata kotoisampien valkolakkien pariin.