CategoryRokotteet

Influenssarokotteiden tehoa pitää arvioida valmistekohtaisesti

Teksti on kirjoitettu yhdessä ylilääkäri Hanna Nohynekin kanssa ja julkaistu THL:n blogissa 17.12.

Influenssavirukset muuntautuvat nopeasti. Siksi kausi-influenssarokotteiden koostumus täytyy päivittää vuosittain. Rokotevirusten ja epidemian aikana kiertävien virusten vastaavuus vaikuttaa rokotteen suojatehoon. Tehoa täytyykin arvioida vuosittain – mieluiten jo kauden puolivälissä, jotta Maailman terveysjärjestö voi käyttää tietoa hyväkseen laatiessaan helmikuun lopulla suositusta seuraavan kauden rokoteviruksista.

Jo pitkään on yritetty kehittää “universaalia” influenssarokotetta, joka koostuisi sellaisista influenssaviruksen rakenneosista, jotka ovat pysyviä eivätkä jatkuvassa muutoksessa kuten viruksen pintarakenteet hemagglutiniini ja neuraminidaasi. Tehtävä on osoittautunut luultua hankalammaksi. “Galaktisessa” strategiassa universaalin rokotteen sijasta eri-ikäisille ja eri riskiryhmille valmistetaan erilaisia rokotteita. Se merkitsee kausi-influenssarokotteiden valikoiman monipuolistumista ja samalla haastetta valmistekohtaisen suojatehon arvioinnille.

Suomessa on jo nyt käytössä lapsille tarkoitettu elävä heikennetty nenäsumuterokote pilkotun kokovirusrokotteen ja viruksen pintarakenteita sisältävän rokotteen lisäksi. Influenssarokotteet eroavat toisistaan myös valenssin eli sen mukaan, kuinka monta virusta rokotteeseen sisältyy: viime kaudella keskusteltiin, antoiko nelivalenttinen rokote paremman suojan kuin kolmivalenttinen. Ja antoihan se (erityisesti pikkulapsilla), sillä influenssa B -virusten osuus oli epätavallisen suuri, kun Suomeen saapui poikkeuksellisella voimalla juuri sellainen B-virus, jota kolmivalenttisessa rokotteessa ei ollut.

Euroopan unionin jäsenmaat ovat eriarvoisessa asemassa: kaikkia markkinoille tuotuja influenssarokotteita ei ole rekisteröity keskitetysti EU:ssa vaan kansallisesti. Niinpä esimerkiksi Italiassa iäkkäitä on jo pitkään voitu suojata tehosteaineella varustetulla rokotteella. Yhdysvalloissa ikäihmisten suojaamiseen on taas ollut käytössä korkea-annoksinen rokote, jossa on neljä kertaa tavallista enemmän virusantigeenia. Tällaiset rokotteet voivat tämänhetkisten tietojen mukaan antaa iäkkäille hieman paremman suojan.

Uusimpana myös Euroopan markkinoille on tulossa soluissa tuotettu rokote. Sen toivotaan ratkaisevan aikaisempiin tuotantomenetelmiin liittyvän ongelman, joka on alentanut A(H3N2)-viruskomponentin tehoa varsinkin iäkkäillä.

Kausi-influenssarokotteiden suojatehoa tutkitaan vuosittain monissa maissa, myös Suomessa. Euroopan tautiviraston ja komission rahoittamat I-MOVE- ja I-MOVE+ -hankkeet ovat viimeisen 11 vuoden aikana luoneet perustan eurooppalaiselle yhteistyölle influenssarokotteiden tehon arvioinnissa. Toistaiseksi julkaistuissa tutkimuksissa influenssarokotteita on kuitenkin arvioitu yhdessä nipussa – valmistekohtaisia tietoja ei ole esitetty.

Euroopan lääkevirasto EMA, joka valvoo rokotteiden myyntilupia, tiukensi viime vuonna influenssarokotteita koskevia vaatimuksiaan. Nyt kaikilta influenssarokotteiden valmistajilta edellytetään valmistekohtaista näyttöä suojatehosta.

EMA huomioi ohjeistuksessaan myös eurooppalaisten kansanterveyslaitosten pitkän kokemuksen rokotetutkimusten parissa ja suositteli rokotevalmistajille yhteistyötä julkisen sektorin kanssa.

Kaikkien Euroopan markkinoilla olevien influenssarokotteiden suojatehon tutkiminen on vaativa tehtävä, johon tarvitaan suuria tutkimusaineistoja. Valmistekohtaisia tietoja tulee myös osata tulkita. Rokotteen suojatehoon vaikuttavia seikkoja on useita. Yksittäisten, mahdollisesti erilaisissa väestöissä, erilaisina influenssakausina ja eri metodeilla tehtyjen tutkimusten perusteella on riski päätyä hätiköityihin johtopäätöksiin eri valmisteiden keskinäisestä paremmuudesta. Valmistekohtaisia tietoja kuitenkin tarvitaan. Kysymykseksi jää, kuinka tutkimukset järjestetään läpinäkyvästi ja tasapuolisesti.

Kansainvälinen DRIVE-konsortio kehittää menetelmiä influenssarokotteiden valmistekohtaisen suojatehon arviointiin. THL on ollut alusta lähtien konsortion ytimessä. Suomen strategia DRIVEssa on edistää yhteistyön läpinäkyvyyttä ja datan uusiokäyttöä #datatekeehyvää-periaatteella. Maamme kattavat kansalliset rekisterit – erityisesti rokotus- ja tartuntatautirekisterit sekä sairaaloiden ja terveyskeskusten hoitoilmoitusrekisterit – ovat avainasemassa. Niiden avulla voidaan vastata kysymyksiin, kuinka tehokas nenäsumuterokote on, suojaako nelivalenttinen rokote kolmivalenttista paremmin, onko soluissa tuotettu rokote tehokkaampi kuin kananmunissa tuotettu ja ovatko suojatehon erot sittenkään niin suuria, että oletetusta lisähyödystä kannattaisi verovaroin maksaa. Tästä tiedosta hyötyvät kaikki: EMAn ja WHO:n lisäksi kansalaiset ja terveydenhuollon ammattilaiset siinä missä rokotteen valmistajatkin.

Ihmiset riitelevät, asiat eivät?

Englannin kielessä on hyvä sana: dumpster fire. Se kuvaa sotkuista kriisiä, johon ei mielellään koske pitkällä kepilläkään.

Laadukkaita systemaattisia katsauksia tuottamaan perustettu Cochrane-yhteisö on ensimmäistä kertaa historiassaan erottanut hallituksen jäsenen, tanskalaisen Peter Gøtzschen. Myönnän, että kun kuulin tästä kollegalta, ensireaktioni oli ”vihdoinkin”. Tapaus on kuitenkin monella tavalla vaikea ja harmillinen, ja sen pitkän tähtäimen seurauksia voi vasta arvailla.

Gøtzsche on ansioitunut tiedemies ja tehnyt näyttävän uran näyttöön perustuvan lääketieteen parissa. Moni tutkija voi vain unelmoida sellaisesta julkaisuluettelosta, jota hän on kartuttanut 1980-luvulta lähtien. En ole koskaan tavannut häntä – haluaisin kyllä.

Samalla Gøtzsche on kiistanalainen hahmo. Viime vuosien ulostuloissaan hän on hyökännyt ankarasti varsinkin psyykenlääkkeitä vastaan – usein tulkitsemalla tutkimustuloksia valikoivasti niin, että lääkkeiden hyödyt peittyvät ja haitat korostuvat. Vaikuttaa lähes siltä, kuin syvä epäluottamus lääketeollisuutta kohtaan olisi ajanut Gøtzschen luomaan omat faktansa, jotka sopivat hänen narratiiviinsa.

Kun tutkimuksen riippumattomuuden ja puolueettomuuden puolesta elämäntyönsä tehnyt konkari on näin kotonaan totuudenjälkeisessä ajassa, se… hämmentää.

Viimeksi arvostelun kohteena on ollut Cochranen oma HPV-rokotteita koskeva katsaus. Gøtzschen, Lars Jørgensenin ja (influenssarokotteidenkin arvostelijana tunnetun) Tom Jeffersonin BMJ EBM -lehdessä julkaisema teksti väittää katsausta puutteelliseksi. Kolmikon kritiikkiä on toisaalla kuvailtu keinotekoiseksi ja ideologisesti motivoiduksi, ja Cochranen päätoimittaja on kumonnut sen väitteitä yksityiskohtaisessa vastineessaan. Asiaa puitaneen vielä hetki, mutta näyttää epätodennäköiseltä, että alkuperäisen katsauksen sanoma tulisi merkittävästi muuttumaan.

Gøtzschen erottamisen jälkeen neljä muuta cochranelaista irtisanoutui protestiksi, mutta erotuspäätökselle on herunut myös ymmärrystä – osin yllättäviltä tahoilta. Eräskin psykiatrian medikalisaatiota usein kritisoinut ammattilainen, joka vasta viime kuussa luennoi Gøtzschen kanssa samassa tilaisuudessa, täräytti Twitterissä tämän olevan ”holtiton”, ”huomionhakuinen” ja ”väärässä”.

Cochrane on jo aikaisemmin ottanut etäisyttä Gøtzschen värikkäämpiin väitteisiin. Lopullisena erottamisen syynä mainitaan kuitenkin ”epäsopiva käytös” ja Cochranen nimen käyttö henkilökohtaisen agendan edistämiseen. Tom Jefferson selittää ystävänsä erottamista huonoilla henkilökemioilla (”Peter is Peter”), ja omassa kirjelmässään Gøtschze vihjaa teollisuuden painostuksesta.

Gøtschzen erottamisella ei pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, etteikö lääketeollisuutta tai sen sponsoroimia tutkimuksia saisi kritisoida. Kyllä vain saa – ja täytyy! – kunhan mustamaalaaminen ei muutu itsetarkoitukselliseksi ja faktoja tärkeämmäksi. (Esimerkiksi AllTrials-kampanjan takana oleva psykiatri Ben Goldacre kirjoittaa samoista teemoista kiinnostavasti mutta asiallisesti, ja suosittelen hänen Bad Pharma -kirjaansa lämpimästi.)

Miten tähän on tultu? Eivätkö systemaattiset katsaukset lopettaneetkaan lääketieteen kiistoja? Lääkiksessä aikanaan opetettiin, että erilaiset tutkimukset luotettavuusjärjestyksessä ovat tapausselostus, havainnoiva tutkimus, satunnaistettu koe, systemaattinen katsaus – ja kruununjalokivenä, kaikkein lähimpänä absoluuttista totuutta – Cochrane-katsaus.

Olisi kuitenkin naivia ajatella, että Cochranekaan voisi täysin eliminoida kaikki tutkimusten tulkintaan vaikuttavat inhimilliset tekijät. Itseäni on mietityttänyt, mikä yksittäisten kirjoittajien vaikutus on vaikkapa siihen, että Cochranen influenssarokotteita käsittelevien katsausten (1, 2, 3, 4) päätelmät ovat usein negatiivisempia kuin muiden, pitkälti samaan aineistoon nojaavien selvitysten. Myös päätös jäädyttää näiden katsausten päivittäminen (ikään kuin lopullinen totuus olisi nyt saavutettu) on hölmö ottaen huomioon, että uusia rokotteita on tulossa markkinoille ja uutta näyttöä kertyy jatkuvasti.

Riippumatonta Cochrane-yhteistyötä kuitenkin tarvitaan. Se on kuin kapitalismi: epätäydellinen järjestelmä, mutta paras mitä meillä toistaiseksi on.

En usko, että näyttöön perustuva lääketiede kaatuu Cochrane-keskuksen kriisiin. Sananlaskun ylevä väite ”totuus ei pala tulessakaan” pätee toivottavasti tähänkin roskispaloon, joka ulkopuolisen silmin vaikuttaa ennemmin henkilökohtaiselta kahnaukselta kuin tieteelliseltä skismalta. Tiedemaailman huipulla tapahtuvat riidat voivat kuitenkin uhata yleistä luottamusta tieteeseen, ja meidän Cochrane-katsauksia kuluttavien ammattilaistenkin kannalta olisi toivottavaa, että ryhmä pääsisi pian takaisin jaloilleen.

Vastuu siirtyy kuulijalle?

Turun Sanomat julkaisi viime lauantaina asiallisen artikkelin, jossa oiottiin edellisviikonlopun rokotusaiheisen artikkelin asiavirheitä. Alkuperäistä tekstiä oli painettu laajasti Lännen Median julkaisuihin mm. Harkitusti ilman piikkejä -otsikolla.

Korjausliike oli paikallaan – alkuperäinen juttu oli monella tapaa aika värittynyt. Päähaastateltavan virheelliset väitteet rokotteiden haitallisuudesta oli toistettu ilman kritiikkiä, ja esimerkiksi kummallinen lausahdus lasten ”taantumisesta” rokottamisen jälkeen oli nostettu näyttävästi esiin. Turun yliopiston tutkijoiden haastattelu artikkelin lopussa oli kiinnostava, mutta ei lopulta tuonut riittävästi kontekstia yksipuoliseen tekstiin.

Hyviä kommentteja artikkeliin on julkaistu mm. Jyrki Korkeilalta, Jarkko J. Saariselta, Esko Valtaojalta ja Esa Rintalalta, mutta omat tuntoni kiteytti parhaiten tiedetoimittaja Ulla Järvi jo otsikossaan Kainuun Sanomien vastineeseensa: Jääkö vastuu vain rokotusjutun lukijalle?

Siitä, kuinka vakavasti tiedeyhteisö suhtautuu rokotushaittoihin, voisi kirjoittaa pitkäänkin, mutta tämä ei ole tällä kertaa asian ydin. On tärkeää, että haitoista tiedotetaan ja keskustellaan avoimesti myös tiedeyhteisön ulkopuolella, ja medialla on tässä ratkaiseva rooli.

Ehkä dramaattisin esimerkki median merkityksestä ja vastuusta tulee itsemurhien ehkäisystä. Nykyään tiedetään, että tietynlainen uutisointi itsemurhista voi johtaa niiden yleistymiseen. Varsinkin yksityiskohdilla mässäily ja tapahtuneen esittäminen romantisoivassa valossa voivat saada itsetuhoisuuden leviämiseen tartunnan lailla. Tämän ymmärtäminen on onneksi johtanut monissa tiedotusvälineissä määrätietoiseen yritykseen estää uudet tragediat. Itsemurhista raportoimista ei ole kielletty, mutta yhteisillä toimintaohjeilla pyritään takaamaan, että se tapahtuu tyylikkäästi. Maltillinen uutisointi säästää ihmishenkiä.

Analogia muuhun terveysuutisointiin on selvä. Yksittäinen sensaatiomainen juttu ja sen kritiikitön toistaminen muissa lähteissä saattavat pedata sijaa epidemialle tulevaisuudessa – rokotusten tapauksessa konkreettisesti. Lähdekritiikin ja faktantarkistuksen puute johtavat pahimmillaan turhiin kuolemiin.

Tasapuolisuusharhan uhka on eräs syy valita haastateltavat huolella. Englanniksi falce balancena tunnettu vääristymä syntyy, kun yleisölle halutaan keinotekoisesti esittää vastakkaisia näkökulmia ajatellen, että ”asioilla on aina kaksi puolta”. Siispä näkyvyyttä annetaan ammattilaisten lisäksi päinvastaisen mielipiteen edustajille riippumatta heidän todellisista vaikuttimistaan tai tietotasostaan. Kun tutkittu tieto esitetään myyttien kanssa samanarvoisena ”toisaalta-toisaalta”-asetelmassa, lopputulos voi olla totuudenmukaisen viestinnän kannalta jopa haitallisempi kuin väärän tiedon levitys yksinään. Tämä pätee niin ilmastonmuutos- kuin ravintokeskusteluunkin, ja aihetta on tutkittu hätkähdyttävin tuloksin myös rokotuksiin liittyen. Vaikutelma erimielisistä asiantuntijoista (myös silloin, kun todellista erimielisyyttä ei ole) luo epävarmuutta ja antaa uskottavuutta suoranaiselle humpuukillekin – strategia, jota myös esimerkiksi tupakkateollisuus on käyttänyt luodakseen savuverhoa tuotteidensa terveyshaittojen ympärille.

Tasapuolinen uutisointi, sananvapaus ja pyrkimys löytää uusia näkökulmia vanhoihin aiheisiin ovat tietysti ensiarvoisen tärkeitä periaatteita. Niiden äärimmäinen vastakohta olisi ideologinen propaganda ja toisinajattelijoiden vaientaminen (johon rokotteiden kiihkeimmät vastustajat toki usein vetoavatkin kohdatessaan kritiikkiä). Parhaillakin periaatteilla on kuitenkin reunaehtonsa. Tiedotusvälineiden vaikeana mutta sitäkin tärkeämpänä tehtävänä on ylläpitää laadukasta ja monipuolista keskustelua ja samalla välttää kömmähdykset, joilla voi olla konkreettisia vaikutuksia ihmisten terveyteen.


p.s. Median vastuu ulottuu myös someen. Tästä esimerkkinä viimesyksyinen Julkisen sanan neuvoston langettava päätös Kaksplus-lehdelle, joka oli julkaissut Facebook-sivuillaan linkin rokotevastaiseen blogiin. JSN on linjannnut yleisimminkin tiedotusvälineen oman sosiaalisen median kuten Instragram-tilin olevan toimituksellista sisältöä, jossa tulee noudattaa Journalistin ohjeita, siis esimerkiksi pyrkimystä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen ja faktantarkistukseen.

#minäsuojaanpotilasta

Somessa on viime päivinä nostanut päätään rokotuskriittinen #minäpäätänitse-hashtag. Taustalla on viime vuoden puolella julkaistu kansalaisaloite, joka pyrkii kumoamaan tartuntatautilain uudistuksia: erityisesti pykälän, jonka mukaan tartuntataudeille alttiita potilaita hoitavissa tiloissa saa ”vain erityisestä syystä” toimia rokottamattomia työntekijöitä.

Työntekijällä ja työharjoitteluun osallistuvalla opiskelijalla on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan. Lisäksi edellytetään rokotuksen antama suoja influenssaa vastaan ja imeväisikäisiä hoitavilla hinkuyskää vastaan. (Tartuntatautilaki 1227/2016)

Lain vastustajat ovat tulkinneet tämän tarkoittavan henkilökunnan ”pakkorokottamista”.

Selvyyden vuoksi mainittakoon, etten itse kannata rokottamisen pakollisuutta siinä mielessä kuin sitä esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa toteutetaan. Suomessa rokotuskattavuus on mm. laadukkaan neuvolajärjestelmän ansiosta pysynyt perinteisesti hyvänä ilman pakkoa, ja näin kannattaa jatkaa.

Tämän lakikysymyksen yhteydessä väittely pakko-sanan merkityksestä ohittaa kuitenkin paljon tärkeämmän pointin.

Sote-ammattilaisilla on moraalisia velvollisuuksia auttaa ja suojella, ja potilaan paras menee kaiken muun edelle. Oman rokotussuojan ylläpidon pitäisi olla kunnia-asia hoidettaviinsa vastuullisesti suhtautuville työntekijöille – tärkeämpää kuin ”itsemääräämisoikeuteen” takertuminen (joka kuulostaa lähinnä itsekkäältä, kun sitä vertaa pyrkimykseen suojata vastasyntyneet ja syöpäpotilaat potentiaalisesti henkeä uhkaavalta infektiolta).

On upeaa, kuinka nopeasti sosiaali- ja terveysala on reagoinut rokotekriittistä kampanjaa vastaan. Tätä kirjoittaessa työntekijöiden rokottamista puolustavaan Facebook-ryhmään Minäsuojaanpotilasta on liittynyt jo yli 6600 hoitajaa, lääkäriä ja muuta alan ammattilaista.


P.S. Koska kansalaisaloite tuntuu vastustavan erityisesti vuotuista influenssarokotusta, käyn vielä läpi siinä esitetyt tieteelliset väitteet.

Cochrane-katsauksen mukaan henkilökunnan influenssarokotteen suojavaikutuksesta laboratoriotestauksin varmistettuun influenssaan, keuhkokuumeeseen tai kuolleisuuteen 60-vuotiailla ja vanhemmilla hoidettavilla ei ollut näyttöä (3).

Cochrane-katsaus keskittyi satunnaistettuihin tutkimuksiin, ja ”ei näyttöä” tarkoittaa tässä osittain sitä, että tutkimuksia on vähän eikä asiaa ole niissä aina tutkittu joka kantilta.

Huomionarvoista on kuitenkin myös, että erikseen tarkasteltuna kukin katsaukseen sisällytetty alkuperäistutkimus (Potter 1997, Carman 2000, Oshitani 2000, Hayward 2006, Lemaitre 2009) havaitsi työntekijöiden rokottamisesta hyötyjä potilaille – mm. kokonaiskuolleisuuden vähenemistä. Katsauksen laatijat ovat valinneet tarkasteltavat päätemuuttujat siten, etteivät nämä hyödyt tule esiin (syystä tai toisesta – artikkelin yhteydessä julkaistussa palauteosiossa on keskustelua aiheesta).

Esimerkiksi Englannin kansanterveysviranomainen on päätynyt samojen tutkimusten perusteella työntekijöiden rokottamista puoltavaan johtopäätökseen.

Kattavaa laumaimmuniteettia on myös erittäin vaikea saavuttaa henkilökunnan rokotuksilla, eikä siitä todennäköisesti ole edes hyötyä potilaille (4).

Riittävän rokotuskattavuuden saavuttamiseen voi liittyä käytännön haasteita, mutta ne ovat voitettavissa, kuten HUS:n hieno esimerkki osoittaa. Vaikka laumaimmuniteetti ei olisikaan täydellinen (voihan yksikköön saapua vaikkapa rokottamattomia vierailijoita), tämä pikemminkin tukee henkilökunnan rokottamisen tärkeyttä kuin toisin päin.

Viitattu Dolanin ym. (2012) artikkeli ei muuten tue esitettyä väitettä vaan päinvastoin toteaa, että työntekijöiden influenssarokottaminen todennäköisesti suojaa pitkäaikaishoitolaitosten potilaita. Jos haluaa lisätä väitteidensä uskottavuutta viittaamalla tieteellisiin julkaisuihin, kannattaa muistaa, että joku saattaa lukeakin lähdeviitteet.

Viime vuosina on ollut myös epäilyjä siitä, että influenssarokotteen teho laskee rokotusten myötä vuosi vuodelta (5).

On esitetty, että aikaisemmat rokotukset ja infektiot saattavat vaikuttaa rokotteen tehoon – joskus sitä parantaen, joskus heikentäen. Tämä on tärkeä tutkimusaihe, josta viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu, mutta tuore systemaattinen katsaus ja meta-analyysi (Ramsay ym. 2017) ei yleisesti ottaen löytänyt todisteita negatiivisesta vaikutuksesta.

Influenssan torjunnassa tärkeintä on edelleen hyvän hygienian merkitys (4).

Jälleen kerran: viitatussa artikkelissa ei oikeasti sanota näin.

Esimerkiksi maailman terveysjärjestö WHO:n, Euroopan ECDC:n ja USA:n CDC:n mukaan rokottaminen on tehokkain tapa ehkäistä influenssaa. Se ei sulje pois käsienpesun kaltaisia toimenpiteitä, jotka ovat tärkeitä nekin mutta toteutuvat harvoin optimaalisesti. Paras tulos saavutetaan yhdistämällä eri torjuntakeinot, joista rokotus on yksittäisenä toimenpiteenä tärkein ja helpoin.

Pneumokokkisuojaa – mutta hinnalla millä hyvänsä?

Iltapäivälehdet ovat viime päivinä paitsi ennustaneet lumi-infernoa, myös kovistelleet THL:ää ja ministeri Saarikkoa pneumokokkikonjugaattirokotteista. Miksi rokotteita ei anneta kansallisessa rokotusohjelmassa kaikille 65 vuotta täyttäneille, miksi rokotusohjelmassa käytetään 10- eikä 13-valenttista rokotetta? Vaihtelevat arviot rokotteen vaikuttavuudesta herättävät hämmennystä, ja kommenttikentän puolella on niitäkin, jotka arvelevat kyseessä olevan hallituksen salajuoni. Jätetään vanhukset rokottamatta, niin huoltosuhde paranee?

Ei ehkä yllätä, että todellisuus on monimutkaisempi.

Pneumokokkikonjugaattirokote tarjotaan kansallisessa rokotusohjelmassa ilmaiseksi kaikille pikkulapsille. Tässä ryhmässä se onkin oikein näpsäkkä. Rokote vähentää korvatulehduksia, keuhkokuumeita ja verenmyrkytyksiä – sekä antibioottien tarvetta, mikä on resistenttien bakteerien uhkaamassa maailmassa erittäin hyvä uutinen. Lasten rokottaminen suojaa välillisesti myös aikuisia.

Aikuisten rokottamisen vaikuttavuus (varsinkaan yleensä terveiden) ei kuitenkaan ole samaa luokkaa kuin lasten. THL suosittelee rokotetta vakavien pneumokokkitautien riskiryhmille, mutta jos ei oteta lukuun kantasolusiirteen saaneita (pienehkö joukko hyvin suuressa tautiriskissä olevia ihmisiä), aikuiset eivät ole automaattisesti oikeutettuja ilmaiseen rokotteeseen.

Kyllä rokote terveitä aikuisiakin suojaa, mutta vakavat pneumokokkitaudit ovat heillä joka tapauksessa melko harvinaisia – oli rokote tai ei. Toisaalta keuhkokuumeita aiheuttavat muukin bakteerit kuin rokotteeseen sisältyvät pneumokokkiserotyypit. Jos puhutaan 65 vuotta täyttäneistä, suuressa hollantilaistutkimuksessa 13-valenttinen rokote näytti vähentävän kaikkia keuhkokuumeita vaatimattomat 5 % eikä tulos edes ollut tilastollisesti merkitsevä. Iäkkäiden kuolemia rokote ei ehkäissyt.

Keuhkokuumeet siis vähenevät pneumokokkirokottein – lapsilla selvästi, terveillä iäkkäillä vain hiukan. Juuri tässä kohtaa pohdittavaksi tulee se, mitä tällaisesta suojasta kannattaa maksaa. THL:n päätelmä (se, jolle Ilta-Sanomien mukaan ”lääkärit ympäri Suomen älähtivät”) on, ettei rokote ole terveille iäkkäille hintansa väärti. 13-valenttisen rokotteen tämänhetkinen apteekkihinta on 86 euroa: melkoinen lovi useimpien eläkeläisten kukkaroon tai vaihtoehtoisesti valtion budjettiin (olkoonkin, että julkisena hankintana hintaa saataisiin todennäköisesti hilattua alaspäin).

Terveitä iäkkäitä muuten on olemassa, jos joku epäilee. Eräässä tutkimuksessa 65-74-vuotiaista suomalaisista vain puolella oli itse ilmoitettuja perussairauksia. Pessimistisempiäkin arvioita on, mutta joka tapauksessa puhutaan suuresta ikäluokasta, josta huomattavalla osalla ei vielä ole terveydentilansa puolesta kummempia pneumokokkitautien riskitekijöitä.

Pneumokokkikonjugaattirokotteet ovat sinänsä hyödyllisiä. Jos ne olisivat selvästi nykyistä halvempia tai jos uusi näyttö haastaisi tämänhetkistä käsitystä niiden tehosta iäkkäillä, niiden antamista kansallisessa rokotusohjelmassa kannattaisi todennäköisesti laajentaa. Niin kauan kuin hinnat pysyvät korkeina, rokotteet on järkevintä kohdistaa niille, jotka niistä eniten hyötyvät – lapsille ja riskiryhmille.

Keskustelu asiasta vain menee helposti tunnepitoiseksi. Jos terveiden iäkkäiden pneumokokkirokottamisesta ei ole kovin suurta hyötyä, tämän toteamista ei pitäisi nähdä ikäsyrjintänä. Myös ”ministeri, mitä sanotte pneumokokkibakteerin serotyypin 19a uhreille” -tyyppiset argumentit ohittavat sen faktan, että kaikella on vaihtoehtoiskustannus. Rokotehankintoihin kerran käytettyä rahaa ei voi enää käyttää syrjäytymisen ehkäisyyn, ympäristönsuojeluun tai vanhustenhoitoon. Poliitikkojen ja asiantuntijoiden tehtävä on käyttää yhteiset resurssit niin, että tuloksena on mahdollisimman paljon hyvinvointia.

Tänään töistä lähtiessä +21°C. Lumi-infernoa odotellessa.

Muokkaus 26.1.18: lisätty linkki uutiseen aikuisten keuhkokuumeiden vähenemisestä pikkulasten rokottamisen seurauksena.

© 2020 Topi Turunen

Theme by Anders NorénUp ↑