CategoryValencia

Adiós amigos

Matkustin pääsiäisenä Valenciasta Andalucíaan. Muutto takaisin Suomeen häämötti jo, joten päätin viime hetkellä yrittää hiukan tutustua maahan, jossa olin asunut lähes kaksi vuotta mutta matkustellut häpeällisen vähän.

Nopeat junat olivat jo täynnä, joten pyhiinvaeltajanne oli otettava bussi maaseudun halki. Kun auto körötteli oliivilehtojen läpi ja kuljettaja levitteli käsiään muiden tienkäyttäjien holtittomille ohituksille, oli aika kaivaa muistikirja esiin ja miettiä, mitä Espanjan-vuosista oli jäänyt käteen. Nyt muutaman päivän viiveellä naputtelen näitä ajatuksia sähköiseen muotoon.

Ensin helpot havainnot: kannatti käydä. Olen oppinut paljon influenssarokotteista, niiden valmistamisesta, valmistajista ja viranomaissääntelystä. Olen kerryttänyt hiljaista tietoa siitä, miten kansainvälistä public-private-hanketta kannattaa (ja ei kannata) ohjata. Olen saanut uusia ystäviä: en kovin monia mutta sitäkin parempia. Kieltäkin opin, ja ehkä, paremman sanan puutteessa – kärsivällisyyttä?

Sateinen pitkäperjantai kului linja-auton penkissä ja väliasemien kelmeissä odotushalleissa. Viimein illansuussa Córdobaan saavuttaessa tunnelma muuttui. Pilvipeite repesi ja ilta-aurinko kultasi talojen katot. Sisäänajotietä reunustivat hyvin hoidetut puistot, joissa lapset leikkivät ja parit kävelivät käsi kädessä. Astuessani ulos linjurista (ja tämä on jo vähän liikaa) kaksi valkoista kyyhkyä lehahti jalkojeni juuresta lentoon ja laskeutui ruusujen koristamalle suihkulähteelle. Córdoba oli maaginen.

Kaupungin historia oli esillä kauniisti sekä katukuvassa että pienissä fiksusti toteutetuissa museoissa. Vuosisatojen aikana roomalaisten, maurien, kristittyjen ja juutalaisten vaikutteet ovat kietoutuneet kaupungissa yhteen niin, että niitä on paikoin vaikea erottaa toisistaan. Kulttuurit ovat taistelleet mutta myös eläneet rinnakkain. Tunnetaan hyvin, että Euroopan viettäessä pimeintä keskiaikaa antiikin kulttuuriperintöä vaalittiin ja uusia tieteen ja taiteen läpimurtoja tehtiin juuri islamilaisessa maailmassa, mutta Córdobassa muslimit ja kristityt myös jakoivat tietojaan mm. lääketieteen ja farmasian alalta. Tämän ymmärtäminen veti jopa hiukan herkäksi. Muistutus Euroopan historian monimuotoisuudesta tekee hyvää aikana, jolloin muukalaisvihamielisellä retoriikalla voitetaan vaaleja.

Córdoba v. 949: Bysantin keisarin lähettämä munkki lahjoittaa kalifi Abd Al-Rahman III:lle kappaleen Dioskorideen De materia medicaa.

Yhteistyön teemat ovat eurooppalaisessa projektissa työskennellessä olleet usein mielessä. Mitä on laadukas yhteistyö toisaalta eri maiden kansanterveystoimijoiden, toisaalta monikansallisten hankkeiden ja verkostojen tai julkisen ja yksityisen sektorin välillä? Tämän kaksivuotisen ajalta leikekirjaan kertyi sekä hyviä että huonoja esimerkkejä. Potentiaalia yhteistyöhön olisi enemmän kuin käytännössä toteutuu. Paikoitellen taloudelliset eturistiriidat tai yleinen nurkkakuntaisuus tulevat laadukkaan tieteen ja eurooppalaisten veronmaksajien edun tielle. Toivoa on silti.

Saatan palata aiheeseen myöhemmin. Juuri nyt ajankohtaisempaa on paluu synnyinmaahan, kevät ja nurkan takana odottavat uudet seikkailut.

Sevilla: Näkymä kirkontornista.
Pääsiäiskulkueet kokosivat kaupunkilaiset kaduille.
Lopulta oli aika palata kotoisampien valkolakkien pariin.

Post festum

Työkaverit ovat jo kesästä asti varoitelleet vuoden tärkeimmästä juhlasta Valenciassa. Fallas! Olenko kuullut? Toivottavasti en sitten luule, että kaikki valencialaiset ovat hulluja, heh heh… Aionko todella jäädä viikonlopuksi kaupunkiin vai lähdenkö pakoon, kuten moni tekee?

Eilen se lopulta päättyi. Neljä päivää jatkuvaa ilotulitusta, loputtomia torvisoittokuntia, talon kokoisia paperimassapatsaita, perinneasuisia falleroita, katuruokaa. Loppuhuipennuksena patsaat tuikattiin viime yönä tuleen kuin Gävlen olkipukki ikään.

Onneksi ostin korvatulppia varastoon ja jääkaapin täyteen. Viime päivät ovat olleet kuin uusivuosi, vappu ja juhannus kaikki putkeen.

Sunnuntain mascleta oli elämäni överein ilotulitus. Savu peitti alleen koko ydinkeskustan.

Neitsyt Marian patsas oli peitetty oikeilla kukilla.

Patsaisiin oli todella panostettu.

Ja näin niille lopulta kävi.

Trump ja Puigdemont olivat vuoden tähtiä. Tämän maailmanpoliittisen analyysin tarkkuudesta en ole varma…

Olen miettinyt, paljonko juhla maksaa. Suurimmilla patsailla on tiettävästi yrityssponsorit. Mutta kaikki muu? Poliisi ja palokunta ovat olleet korostetusssa valmiudessa yötä päivää.
Mascletoissa on palanut valtavasti ruutia. Pienempiä ilotulitteita on ammuttu tauotta – jo 4-vuotiaan näköiset lapset harjoittelevat papateilla. Kuinka paljon palovammoja, silmävaurioita? Patsaiden polttamisesta keskellä kaupunkia syntyy aika paljon savua – riittävästi aiheuttamaan astman ja COPD:n pahenemisvaiheita?

Ehkä joskus voi uhkakuvien listaamisen sijaan keskittyä nauttimaan juhlasta. Kokemus oli hengästyttävä mutta lopulta ihan hauska.

Ensi vuonna saatan kuitenkin siirtyä kiivaimman juhlinnan ajaksi johonkin lähiseudun pikkukylistä.

Katutaidetta

Kaupunginosani on poikkeuksellisen eläväinen. Joka päivä jonnekin tuntuu avautuvan uusi katu tai aukio. Kadut ovat mutkaisia ja usein umpikujia, mikä vahvistaa vaikutelmaa orgaanisesti kasvavasta, aina vähän keskeneräisestä prosessista.

Seikkailtavaa siis riittää.

Taidetta on lähes joka kulmassa. Enkä tarkoita mitään suttuisia tägejä (on niitäkin) vaan oikeasti hienoja juttuja.

Esimerkki tältä päivältä.

Tämä pysäytti.

Asiasta toiseen. Palasin toissapäivänä Barcelonasta konferenssimatkalta. En nähnyt levottomuuksia (totta puhuen en nähnyt paljoa muuta kuin hotellin kokoushuoneen), mutta toivon, ettei tämänpäiväinen asioiden kehitys sekoita pakkaa liikaa.

Toivon, että siellä riittää malttia.

Tämä on jo syyskuulta. Barcelona.

Kuusijalkaiset ystäväni

Olin jo nukkumassa, kun kämppikseni huoneesta kuului karmaiseva huuto. Syynä oli suurehko cucaracha.

Olen itsekin nähnyt niitä siellä täällä asunnossamme. Yritin pyydystää yhtä lasilla viedäkseni sen ulos, mutta oli pahuksen nopea. Sen jälkeen olemme hyväksyneet pitkin hampain jonkinlaisen rinnakkaiselon. Minä en puutu sinun asioihisi, jos et sinä minun.

Torakka on evoluution terävintä kärkeä. Perusidea – kova mutta kevyt tukiranka, vilkkaat jalat, kestää kylmää ja kuumaa, syö mitä vain – on niin nerokas, ettei sitä ole tarvinnut juuri muuttaa kymmeniin tai satohin miljooniin vuosiin.

Sinä lyhyenä aikana, kun torakat ovat eläneet rinnakkain nykyihmisen kanssa, ne ovat opettaneet meille yhtä ja toista. Niitä on käytetty ruokana, rohtona ja koe-eläiminä. Torakka on ensimmäinen maan asukas, joka on lisääntynyt avaruudessa.

Toinen uusi tuttavuus näkyy kuvassa. Viikonloppuna ikkunaan asennetusta hyttysverkosta huolimatta – aito Aedes albopictus, tiikerihyttynen! Laji on jälleen ajankohtainen, kun Italiassa on tavattu hyönteisvälitteistä chikungunuya-virusta.

Tiikerihyttynen on monella mittarilla hyvin menestynyt vieraslaji. Sen portfolioon mahtuu pari säpäkkää eksoottista taudinaiheuttajaa, ja vaikka laji ei tautivektorina olekaan aivan pahimmasta päästä, se on levinnyt kansainvälisen kaupan mukana laajalle. Hyttysen yksi konsti on kätkeytyä käytettyihin autonrenkaisiin.

Lyhyesti sanottuna torakka ja hyttynen ilmentävät mieletöntä kekseliäisyyttä ja resilienssiä. Vaakunaeläimeksi tai urheilukisojen maskotiksi on päästy vähemmilläkin meriiteillä.

Ihmisiltä ei silti aina sympatiaa heru, ja meidänkin asunnossamme vallitseva hauras rauha on nyt uhattuna. Ensi viikonloppuna huoneistossa suoritetaan omistajan päätöksellä myrkytysoperaatio. Itse lähden sitä karkuun Barcelonaan.

Minulla on epäilykseni myrkytyksen vaikuttavuudesta. Nämä kaverit ovat selvinneet pahemmastakin.

Kotona Valenciassa


Heinäkuun alku oli Suomessa viileä ja epävakainen, ja vähän levoton olin itsekin. Olin saanut jo keväällä vinkin yhteiseurooppalaisen rokotetutkimushankkeen koordinaattorin paikasta Espanjassa ja jättänyt hakemuksen, mutta työstä ei kuulunut viikkokausiin mitään.

Kunnes – yhtäkkiä olen täällä, lämpömittari näyttää 38 astetta. Olen el project manager experto, vastuullani on investigación en vacuna de la gripe.

En puhu kumpaakaan paikallista kieltä, vielä. Joitakin sanoja tunnistan ranskan ja englannin pohjalta.

Työkielenä on onneksi englanti ja tapaamani valencialaiset ymmärtäväisiä ummikkoa kohtaan. Kaupungin yleisilme on ystävällinen. Sivistyksen merkkinä esimerkiksi pyörätieverkosto on hyvä, vaikka tässä kuumuudessa, calor, sitä ei teekään mieli käyttää. Mieluummin kävelen hitaasti, despacio, varjon puolella katua ja ajelen pidemmät matkat ilmastoidulla metrolla.

Tosin viime päivinä katukuvassa on näkynyt poikkeuksellisen paljon poliiseja – syynä Barcelonan terrori-isku. Myös koti-Suomessa puidaan terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä murhia ja ennakoidaan rasismin nousua.

Niin paljon kuin jaankin huolen, olen ehtinyt seurata Suomen tapahtumia hävettävän vähän. On tietysti aika työläs projekti siirtää koko elämänsä uuteen maahan. Erilaisten virastovierailujen määrä lähestyy kymmentä.

Nyt minulla on kuitenkin jo asunto, pankkitili ja kirjastokortti. Siitä se lähtee.

© 2020 Topi Turunen

Theme by Anders NorénUp ↑