Englannin kielessä on hyvä sana: dumpster fire. Se kuvaa sotkuista kriisiä, johon ei mielellään koske pitkällä kepilläkään.

Laadukkaita systemaattisia katsauksia tuottamaan perustettu Cochrane-yhteisö on ensimmäistä kertaa historiassaan erottanut hallituksen jäsenen, tanskalaisen Peter Gøtzschen. Myönnän, että kun kuulin tästä kollegalta, ensireaktioni oli ”vihdoinkin”. Tapaus on kuitenkin monella tavalla vaikea ja harmillinen, ja sen pitkän tähtäimen seurauksia voi vasta arvailla.

Gøtzsche on ansioitunut tiedemies ja tehnyt näyttävän uran näyttöön perustuvan lääketieteen parissa. Moni tutkija voi vain unelmoida sellaisesta julkaisuluettelosta, jota hän on kartuttanut 1980-luvulta lähtien. En ole koskaan tavannut häntä – haluaisin kyllä.

Samalla Gøtzsche on kiistanalainen hahmo. Viime vuosien ulostuloissaan hän on hyökännyt ankarasti varsinkin psyykenlääkkeitä vastaan – usein tulkitsemalla tutkimustuloksia valikoivasti niin, että lääkkeiden hyödyt peittyvät ja haitat korostuvat. Vaikuttaa lähes siltä, kuin syvä epäluottamus lääketeollisuutta kohtaan olisi ajanut Gøtzschen luomaan omat faktansa, jotka sopivat hänen narratiiviinsa.

Kun tutkimuksen riippumattomuuden ja puolueettomuuden puolesta elämäntyönsä tehnyt konkari on näin kotonaan totuudenjälkeisessä ajassa, se… hämmentää.

Viimeksi arvostelun kohteena on ollut Cochranen oma HPV-rokotteita koskeva katsaus. Gøtzschen, Lars Jørgensenin ja (influenssarokotteidenkin arvostelijana tunnetun) Tom Jeffersonin BMJ EBM -lehdessä julkaisema teksti väittää katsausta puutteelliseksi. Kolmikon kritiikkiä on toisaalla kuvailtu keinotekoiseksi ja ideologisesti motivoiduksi, ja Cochranen päätoimittaja on kumonnut sen väitteitä yksityiskohtaisessa vastineessaan. Asiaa puitaneen vielä hetki, mutta näyttää epätodennäköiseltä, että alkuperäisen katsauksen sanoma tulisi merkittävästi muuttumaan.

Gøtzschen erottamisen jälkeen neljä muuta cochranelaista irtisanoutui protestiksi, mutta erotuspäätökselle on herunut myös ymmärrystä – osin yllättäviltä tahoilta. Eräskin psykiatrian medikalisaatiota usein kritisoinut ammattilainen, joka vasta viime kuussa luennoi Gøtzschen kanssa samassa tilaisuudessa, täräytti Twitterissä tämän olevan ”holtiton”, ”huomionhakuinen” ja ”väärässä”.

Cochrane on jo aikaisemmin ottanut etäisyttä Gøtzschen värikkäämpiin väitteisiin. Lopullisena erottamisen syynä mainitaan kuitenkin ”epäsopiva käytös” ja Cochranen nimen käyttö henkilökohtaisen agendan edistämiseen. Tom Jefferson selittää ystävänsä erottamista huonoilla henkilökemioilla (”Peter is Peter”), ja omassa kirjelmässään Gøtschze vihjaa teollisuuden painostuksesta.

Gøtschzen erottamisella ei pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, etteikö lääketeollisuutta tai sen sponsoroimia tutkimuksia saisi kritisoida. Kyllä vain saa – ja täytyy! – kunhan mustamaalaaminen ei muutu itsetarkoitukselliseksi ja faktoja tärkeämmäksi. (Esimerkiksi AllTrials-kampanjan takana oleva psykiatri Ben Goldacre kirjoittaa samoista teemoista kiinnostavasti mutta asiallisesti, ja suosittelen hänen Bad Pharma -kirjaansa lämpimästi.)

Miten tähän on tultu? Eivätkö systemaattiset katsaukset lopettaneetkaan lääketieteen kiistoja? Lääkiksessä aikanaan opetettiin, että erilaiset tutkimukset luotettavuusjärjestyksessä ovat tapausselostus, havainnoiva tutkimus, satunnaistettu koe, systemaattinen katsaus – ja kruununjalokivenä, kaikkein lähimpänä absoluuttista totuutta – Cochrane-katsaus.

Olisi kuitenkin naivia ajatella, että Cochranekaan voisi täysin eliminoida kaikki tutkimusten tulkintaan vaikuttavat inhimilliset tekijät. Itseäni on mietityttänyt, mikä yksittäisten kirjoittajien vaikutus on vaikkapa siihen, että Cochranen influenssarokotteita käsittelevien katsausten (1, 2, 3, 4) päätelmät ovat usein negatiivisempia kuin muiden, pitkälti samaan aineistoon nojaavien selvitysten. Myös päätös jäädyttää näiden katsausten päivittäminen (ikään kuin lopullinen totuus olisi nyt saavutettu) on hölmö ottaen huomioon, että uusia rokotteita on tulossa markkinoille ja uutta näyttöä kertyy jatkuvasti.

Riippumatonta Cochrane-yhteistyötä kuitenkin tarvitaan. Se on kuin kapitalismi: epätäydellinen järjestelmä, mutta paras mitä meillä toistaiseksi on.

En usko, että näyttöön perustuva lääketiede kaatuu Cochrane-keskuksen kriisiin. Sananlaskun ylevä väite ”totuus ei pala tulessakaan” pätee toivottavasti tähänkin roskispaloon, joka ulkopuolisen silmin vaikuttaa ennemmin henkilökohtaiselta kahnaukselta kuin tieteelliseltä skismalta. Tiedemaailman huipulla tapahtuvat riidat voivat kuitenkin uhata yleistä luottamusta tieteeseen, ja meidän Cochrane-katsauksia kuluttavien ammattilaistenkin kannalta olisi toivottavaa, että ryhmä pääsisi pian takaisin jaloilleen.