Olen joutunut – lähinnä työn puolesta – lentämään tänä vuonna useammin kuin koskaan aikaisemmin. Kuva kertoo oleellisen.

Matkaa kertyi yhteensä 43 824 km: saman verran kuin maapallon ympäri ja vähän toiselle kierrokselle. (Yksinkertaisuuden vuoksi laskin nämä suorien lentojen mukaan, mikä ei valitettavasti aina ollut todellinen tilanne.) Hiilidioksidia jäi taivaalle tonneittain, mutta kuinka paljon tarkalleen riippuu hämmentävän paljon lähteestä. YK:n alaisen ilmailujärjestö ICAOn laskurin mukaan puhutaan noin neljästä tonnista, mutta Atmosfair.de-sivuston perusteella päästään lähes kolminkertaiseen arvioon.

Anu Nousiainen kuvasi perusongelman hyvin HS Kuukausiliitteessä 12/2018. Lentojen päästöt ovat yksi nopeimmin kasvavista kasvihuonekaasujen lähteistä. Ihmiset lentävät liikaa osittain siksi, että yhteiskunta tukee lentomatkailua avokätisesti. Polttoaine on verotonta ja lentolipuista ei useinkaan kanneta arvonlisäveroa. Esimerkiksi Euroopassa kaupallinen lentoliikenne nauttii tämän kaltaista tukea 27 miljardia euroa vuodessa. Jos lentämistä verotettaisiin kuten autoilua, lippujen hinnat kallistuisivat useita kymmeniä prosentteja.

Lentämisen verokohtelu ei ole kestävää: sitä täytyy muuttaa. Lentoyhtiöiden erivapauksien vähentämisestä pitäisi päättää kansainvälisellä tasolla, mutta valtiot voivat halutessaan asentaa erillisiä lentoveroja, kuten Ruotsi on jo tehnyt. Tästä hyvä projekti seuraavalle hallitukselle.

Systeemitason päätöstä odotellessa kuluttaja voi kompensoida päästöjään itse. Uudenvuodenlupaukseni on selvittää itselleni, kuinka tämä parhaiten tapahtuu.