Somessa on viime päivinä nostanut päätään rokotuskriittinen #minäpäätänitse-hashtag. Taustalla on viime vuoden puolella julkaistu kansalaisaloite, joka pyrkii kumoamaan tartuntatautilain uudistuksia: erityisesti pykälän, jonka mukaan tartuntataudeille alttiita potilaita hoitavissa tiloissa saa ”vain erityisestä syystä” toimia rokottamattomia työntekijöitä.

Työntekijällä ja työharjoitteluun osallistuvalla opiskelijalla on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan. Lisäksi edellytetään rokotuksen antama suoja influenssaa vastaan ja imeväisikäisiä hoitavilla hinkuyskää vastaan. (Tartuntatautilaki 1227/2016)

Lain vastustajat ovat tulkinneet tämän tarkoittavan henkilökunnan ”pakkorokottamista”.

Selvyyden vuoksi mainittakoon, etten itse kannata rokottamisen pakollisuutta siinä mielessä kuin sitä esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa toteutetaan. Suomessa rokotuskattavuus on mm. laadukkaan neuvolajärjestelmän ansiosta pysynyt perinteisesti hyvänä ilman pakkoa, ja näin kannattaa jatkaa.

Tämän lakikysymyksen yhteydessä väittely pakko-sanan merkityksestä ohittaa kuitenkin paljon tärkeämmän pointin.

Sote-ammattilaisilla on moraalisia velvollisuuksia auttaa ja suojella, ja potilaan paras menee kaiken muun edelle. Oman rokotussuojan ylläpidon pitäisi olla kunnia-asia hoidettaviinsa vastuullisesti suhtautuville työntekijöille – tärkeämpää kuin ”itsemääräämisoikeuteen” takertuminen (joka kuulostaa lähinnä itsekkäältä, kun sitä vertaa pyrkimykseen suojata vastasyntyneet ja syöpäpotilaat potentiaalisesti henkeä uhkaavalta infektiolta).

On upeaa, kuinka nopeasti sosiaali- ja terveysala on reagoinut rokotekriittistä kampanjaa vastaan. Tätä kirjoittaessa työntekijöiden rokottamista puolustavaan Facebook-ryhmään Minäsuojaanpotilasta on liittynyt jo yli 6600 hoitajaa, lääkäriä ja muuta alan ammattilaista.


P.S. Koska kansalaisaloite tuntuu vastustavan erityisesti vuotuista influenssarokotusta, käyn vielä läpi siinä esitetyt tieteelliset väitteet.

Cochrane-katsauksen mukaan henkilökunnan influenssarokotteen suojavaikutuksesta laboratoriotestauksin varmistettuun influenssaan, keuhkokuumeeseen tai kuolleisuuteen 60-vuotiailla ja vanhemmilla hoidettavilla ei ollut näyttöä (3).

Cochrane-katsaus keskittyi satunnaistettuihin tutkimuksiin, ja ”ei näyttöä” tarkoittaa tässä osittain sitä, että tutkimuksia on vähän eikä asiaa ole niissä aina tutkittu joka kantilta.

Huomionarvoista on kuitenkin myös, että erikseen tarkasteltuna kukin katsaukseen sisällytetty alkuperäistutkimus (Potter 1997, Carman 2000, Oshitani 2000, Hayward 2006, Lemaitre 2009) havaitsi työntekijöiden rokottamisesta hyötyjä potilaille – mm. kokonaiskuolleisuuden vähenemistä. Katsauksen laatijat ovat valinneet tarkasteltavat päätemuuttujat siten, etteivät nämä hyödyt tule esiin (syystä tai toisesta – artikkelin yhteydessä julkaistussa palauteosiossa on keskustelua aiheesta).

Esimerkiksi Englannin kansanterveysviranomainen on päätynyt samojen tutkimusten perusteella työntekijöiden rokottamista puoltavaan johtopäätökseen.

Kattavaa laumaimmuniteettia on myös erittäin vaikea saavuttaa henkilökunnan rokotuksilla, eikä siitä todennäköisesti ole edes hyötyä potilaille (4).

Riittävän rokotuskattavuuden saavuttamiseen voi liittyä käytännön haasteita, mutta ne ovat voitettavissa, kuten HUS:n hieno esimerkki osoittaa. Vaikka laumaimmuniteetti ei olisikaan täydellinen (voihan yksikköön saapua vaikkapa rokottamattomia vierailijoita), tämä pikemminkin tukee henkilökunnan rokottamisen tärkeyttä kuin toisin päin.

Viitattu Dolanin ym. (2012) artikkeli ei muuten tue esitettyä väitettä vaan päinvastoin toteaa, että työntekijöiden influenssarokottaminen todennäköisesti suojaa pitkäaikaishoitolaitosten potilaita. Jos haluaa lisätä väitteidensä uskottavuutta viittaamalla tieteellisiin julkaisuihin, kannattaa muistaa, että joku saattaa lukeakin lähdeviitteet.

Viime vuosina on ollut myös epäilyjä siitä, että influenssarokotteen teho laskee rokotusten myötä vuosi vuodelta (5).

On esitetty, että aikaisemmat rokotukset ja infektiot saattavat vaikuttaa rokotteen tehoon – joskus sitä parantaen, joskus heikentäen. Tämä on tärkeä tutkimusaihe, josta viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu, mutta tuore systemaattinen katsaus ja meta-analyysi (Ramsay ym. 2017) ei yleisesti ottaen löytänyt todisteita negatiivisesta vaikutuksesta.

Influenssan torjunnassa tärkeintä on edelleen hyvän hygienian merkitys (4).

Jälleen kerran: viitatussa artikkelissa ei oikeasti sanota näin.

Esimerkiksi maailman terveysjärjestö WHO:n, Euroopan ECDC:n ja USA:n CDC:n mukaan rokottaminen on tehokkain tapa ehkäistä influenssaa. Se ei sulje pois käsienpesun kaltaisia toimenpiteitä, jotka ovat tärkeitä nekin mutta toteutuvat harvoin optimaalisesti. Paras tulos saavutetaan yhdistämällä eri torjuntakeinot, joista rokotus on yksittäisenä toimenpiteenä tärkein ja helpoin.