Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun ensimmäinen tieto oudoista keuhkokuumetapauksista Kiinassa tuli sähköpostiini ProMedMail-uutiskirjeessä. ”Undiagnosed pneumonia – China (Hubei), Request for information” oli siinä heti viinirypäleiden punaläikkätautia koskevan ilmoituksen jälkeen, enkä muista silloin vielä kiinnittäneeni asiaan suurta huomiota. Vasta seuraavina päivinä alkoi vahvistua, että kyseessä voi olla jotain suurta.

”Alkaneesta vuodesta voi tulla kiinnostava”, kirjoitin 23.1., kun Wuhanin tartuntojen aiheuttajaksi oli tunnistettu uusi koronavirus.

Heh heh.

Takana kieltämättä on ammatillisesti kiinnostavin vuosi koskaan, mutta sitä ei ole juuri ollut aikaa pysähtyä arvostamaan. Moni viikko on venähtänyt 70–80-tuntiseksi, ja satunnaisillakin vapaapäivillä on ollut taipumus peruuntua; ylityötunteja on kaikkiaan tullut viitisen sataa. Sanomalehtien otsikot, läheisten konsultaatiot ja someaktivistien yhteydenotot ovat varmistaneet, ettei virus pysy poissa mielestä vapaa-ajallakaan. Useimmat unenikin koskevat nykyään koronaviruksen torjuntaa. Ehkä on luonnollista, että blogin pitäminen on jäänyt.

Olisi kuitenkin virhe olla edes jollakin tavalla dokumentoimatta  vuoden 2020 kokemuksia. Tämä pandemia ei ole ohi eikä pahin tai viimeinen laatuaan. Toivon, että havaintojen kirjoittaminen ylös auttaa tunnistamaan aiemman ajattelun sokeita pisteitä ja valmistautumaan tulevaan. Olen matkan varrella tehnyt lyhyitä muistiinpanoja ja pieniä päiväkirjamerkintöjä. Alkavana vuonna käyn niitä läpi ja saatan julkaista jotain täällä.

Joululomallani olen saanut osallistua koronarokotusten valmisteluun. Se, että kauan odotetut rokotteet – olkoonkin pieni määrä – ovat nyt täällä, tuntuu lähes maagiselta. COVID-19 ei tule katoamaan taikaiskusta, ja myös uudet variantit huolettavat: emme ehkä ole vielä nähneet kaikkea, mitä taudilla on tarjottavanaan. Rokotukset tuovat kuitenkin toivonpilkahduksen: ehkä myös tulevasta vuodesta selvitään.

Siitäkin lienee turvallista ennustaa mielenkiintoista.